Vauhti on aivan ihastuttava pakkaus! Onhan sillä pienen pojan vallaton mieli ja touhukkaat tassut, niinkun tämän ikäisellä pennulla pitääkin. Mutta se on myös uskomattoman kuuliainen ja kiltti poika, ainakin meille, vähän vieraammille ihmisille. Vaikka vauhtia riitti pihalla ja metsässä mamman perässä peuhatessa, sisällä se osasi ottaa rauhallisesti ja touhusi ajankuluksi omiaan lelujen ja pienten puuhatehtävien parissa, jos ei seuraa saanut ihmisiltä tai emoltaan.
Se on selvästi jo hoksannut, mitä sisäsiisteys tarkoittaa, mutta pidätyskykyä ei tietenkään voi olettaa vielä olevan samalla tavoin kuin aikuisella koiralla. Vieraassakin paikassa se löysi heti kodinhoitohuoneeseen asetetun sanomalehtipaperin, jonne se kävi tähtäämässä ne yksittäiset pissat ja kakat, joita ei mitenkään ehtinyt ulos asti pidättää. Muutenkin käytöstapojen opettelu on hyvällä alulla. Malttia riitti muutamien muistutusten jälkeen odottaa lupaa käydä käsiksi ruokakuppiin. Vaikka tutun kuuloista örinää edelleenkin kuuluu, kun tassuja pitää pyyhkiä lenkin jälkeen, jäi protesti pelkäksi örinäksi, eikä ihmiskäsien tarvinnut varoa pentukoiran hammaskalustoa. Vauhti osasi olla myös todella nätisti Myy-kissan seurassa ja uskoi muutaman kiellon jälkeen, ettei Myytä voi jahdata ihan samalla tavalla kuin omaa kissaa kotona. :)
Mikä meitä kuitenkin suuresti järkytti ja hämmästytti, on Vauhtin pohjaton ahneus ja ruokahalu. Onhan sen emollakin varsin hyvä ruokahalu, eikä sen motivoimisessa oikeastaan koskaan ole ollut ongelmia, kunhan tarjolla on nameja, joiksi kelpaa melkein mikä vain. Nyt puhutaan kuitenkin ihan jostain muusta. Ruuanhimosta! Vauhti kirjaimellisesti imaisee nappulat naamariin, ennen kuin vierestä ruokailua seuraava ihminen kerkeää naurunremakaltaan toipumaan. Pienen koiran alahuuli väpättää sen kahden sekunnin ajan, jonka se joutuu odottamaan lupaa iskeä kiinni ruokaan. Eikä puhettakaan, että Vauhtia saisi pois keittiöstä sinä aikana, kun se odottaa nappuloiden turpoamista kupissa. Se on umpi kahjo eläin mitä tulee ruokailuun! :D
Vauhtilla on hieno pörröinen pentuturkki ja hauskat selkeät merkit ja valesilmät. Sitä ei voi erehtyä luulemaan narttukoiraksi, sen verran maskuliinisen oloinen se on jo nyt. Kuonoa se on kasvattanut jo hurjasti ja hampaat ovat tällä hetkellä järjestäytyneet yläpurentaan, joka toivottavasti asettuu alaleuan kasvattamisen myötä normaaliksi. Polvipateista ja isoista tassuista päätelleen koipien kasvatus on vielä vaiheessa. Vauhtilla on hassu, hieman vakava ilme, kun se katsoo ihmistä silmiin nöyrästi kulmiensa alta. Epäilen, että katseessa piilee vaara...Vauhti voi vielä oppia käyttämään sitä häikäilemättä hyväkseen saadakseen sen mitä haluaa. Vai onko tämä taito, jonka vain nartut oppivat!? ;)
Vaikka pentu onkin vielä pahasti valmistusvaiheessa, on siinä nähtävissä jo hienoja ominaisuuksia, jotka tekevät minut aika ylpeäksi. Yhteistyöhalua ja laumaviettiä löytyy, ne ovat asioita, joita itse koirassa arvostan korkealle. Epäilen, että Vauhtista tulee kasvamaan vielä varsin komea lapinkoira. Se pyrkii selvästi kasvattamaan enokoiransa Rohton jalan jäljissä komeaa turkkia ja liehuvaa puuhkahäntää. ;) Pennuksi Vauhtilla on myös aika hieno, liitävä ja vahva askel. Toivottavasti koivet kasvavat järjestykseen ja liikkeeseen tulee Lunamaista draivia (tarkoittaa Vauhtin mummon tunnetuksi tuomaa lapinkoiran lentävää ravia)!
Vauhti on oikein symppis tapaus! Toivottavasti saamme sen joskus toistekin meille hoitoon :)
