Syyskuun kalenterityttö

Laitoin muutaman kuvan Paimensukuisen lapinkoiran seuran kalenterikuvakisaan ja kappas, Noitalainen pääsikin syyskuun tytöksi.

Kalenterin voi tilata täältä ja samalla tukea Paimensukuisen lapinkoiran seuran toimintaa.

Silmätarkastuksessa

Hieman vajaa 4,5 vuotias Noita pääsi tänään uusintatarkastukseen silmiensä kanssa. Tarkastuksen teki Viitaniemen eläinlääkäriasemalla ell Päivi Kallioniemi. Molemmissa silmissä on tietenkin samat vanhat PPM-löydökset (iris-iris + lamina), jotka eivät näkökykyyn vaikuta, eivätkä iän myötä sitä pahenna. Muuten silmät ovat edelleen terveet. Huippu juttu! Samalla Noidalta otettiin myös verinäyte PRA:n tutkimista varten, näyte lähetetään Optigenille tutkittavaksi. PRA:n suhteen tuskin yllätyksiä tulee, sillä kaiken järjen ja genetiikan ymmärrykseni mukaan Noita on joko terve (A) tai kantaja (B). Samalla hyödynnettiin eläinlääkärin vaakaa, joka näytti Noidan alla 13,5kg - hyvä että neiti on hoikassa kunnossa, mutta ehkä kilo lämmikettä kylkien ympärillä talvipakkasilla ei olisi pahitteeksi.

Suomenlapinkoirilla esiintyvistä silmäsairauksista voi lukea lisää täältä.

Kaikki tämä tutkiminen ja syynääminen johtuu siitä, että Noidalle on suunnitteilla pentue Omituisen kenneliin. Silmätarkastuksen jälkeen päästään viimein miettimään rauhassa sopivaa urosehdokasta, joka mätsäisi Noidalle parhaiten. Juoksuja odotellaan alkavaksi tammi-helmikuun tienoilla. Eletään siis jännittäviä aikoja!

Voiko koira olla huumorintajuinen?

Eräällä keskustelufoorumilla törmäsin viestiketjuun, jossa puhuttiin koiran huumorintajusta. Olen pitänyt Noitaa huumorintajuisena otuksena ja piti oikein asettua miettimään miksi. Mikä tekee koirasta ja mikä Noidasta huumorintajuisen?

Ainakin sillä, että Noita on saanut pentuaikanaan viettää runsaasti aikaa ihmisseurassa, on luultavasti vaikutusta huumorintajuun. Koska Noidalla ei ole oman lajin laumatoveria, se on ollut pakotettu jo pienestä sopeutumaan ja leimautumaan omaan ihmislaumaansa. Emäntänsä ja isäntänsä mielenlukijana se onkin jo neljävuotiaana vertaansa vailla. Ovela koira tietää tasan tarkkaan, mistä narusta vetää, ja käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen.

Noita on siitä vinkeä koira, että se on sekä rauhallinen, että vilkas eläin samaan aikaan. Miten sen selittäisi? Se on rauhoittumaan kykenevä ja maltillisesti liikkuva koira erityisesti sisätiloissa. Uudessa ympäristössä tai jossakin mieluisassa puuhassaan se on taas vikkeläliikkeinen ja "monta rautaa tulessa" -tyyppinen touhottaja. Se tykkää miellyttää ihmisiä ja tietää tasan tarkkaan minkälaisilla ilmeillä ja olemuksella ihmisen saa hymyilemään ja hyvälle tuulelle. Ja kun se on epävarma, oliko jokin asia hauska vai ei, se varmuuden vuoksi vispaa häntäänsä varovasti, jospa joku rohkaistuisi sen myötä ilonpitoon. Vilkkaita, pentumaisia ja leikkisiä koiria pidetään kai yleisesti aika huumorintajuisina koirina, mutta ovatko ne aina sitä?

Ei koiran huumorintaju kai ihan pelkkää hupsuttelua ja riekkumistakaan ole. Huumori kumpuaa jostain syvemmältä. Se on kai jotain nokkeluuden ja oveluuden jalostamista siihen suuntaan, että koira saa teoillaan ja olemuksellaan sekä itsensä että ihmiset ympärillään huvittuneeksi. On koomisia koiria, jotka eivät tiedä olevansa koomisia, ja sitten on koiria, jotka osaavat olla koomisia omasta tahdostaan.

Ei elämä aina kuitenkaan pelkkää komiikkaa ole. Osaa Noitakin olla vakava. Ikä on tehnyt tehtävänsä. Vanhetessaan tietynlainen vakavuus on Noidassa selvästi lisääntynyt huolettomista nuoruusvuosista. Se on kai tyypillistä lapinkoiralle. Annetaanpa esimerkki. Rasavillin kissaneidin muutettua laumamme kuopukseksi Noita on monesti huolestuneena seurannut, miten kissa kehtaa tehdä kaikkea kiellettyä ja kulkea paikoissa, joissa ei saisi. Noidan oikeustaju ei anna myöden moiselle käytökselle ja siinä kohtaa loppuu Noidan huumori.  Noita tulee ”kantelemaan” ihmisille, läähättää ja näyttää perin pohjin huolestuneelle aina siihen asti, kunnes joku hoitaa kissan pois keittiönpöydältä.

Ihmiset näkevät huumorin niin kovin eri tavalla. Toisille huumori on hupsuja ilmeitä ja kömpelöitä  leikkiyrityksiä, toiselle se on nokkelan koiran mielenliike, esimerkiksi temppu, jonka koira jättää tietoisesti tekemättä tai osaamatta. Minulle huumori on hassuja sattumuksia, odottamattomia käänteitä taikka yllätys keskellä kiireisintä arkea, mikä huvittaa ja kutkuttaa nauruhermoja. Noita osaa tulkita näitä hetkiä ja elää niissä koko olemuksellaan mukana. Niistä syntyvät meidän omat vitsit.

Kuvat arkistoista.

Metsäpolulla

Agiliitoa

Osallistuttiin eilen Noidan kanssa JAT:in ryhmien välisiin joukkumöllikisoihin. Team Päivikki sijoittui neljällä puhtaalla nollaradalla kolmansiksi kymmenestä joukkueesta. Ei hullummin tältä tiimiltä. Rata oli mukava hyppyrata eli kontaktiesteitä ei tällä radalla ollut hidastamassa menoa, eivätkä hyppyesteet olleet ihan kisakorkeudella.

Siinä olisi nyt sitten minun ja Noidan rata nähtävillä. On se vain aika järkyttävää katseltavaa tuo oma meno, mutta mukavaa meillä oli radalla pienestä jännityksestä huolimatta - tai juuri siitä johtuen!

Kelmien kerho

Monesti olen yrittänyt saada näiden kahden kelmin kohellusta tallennettua jollakin laitteella, mutta yleensä siinä vaiheessa, kun käsissäni on kamera tai kännykkä, leikki on jo ohi. Nujuaminen on näille jokapäiväistä puuhaa. Toisinaan Noitakin intoutuu enemmän riekkumaan, mutta useimmiten se menee juuri näin kuin seuraavassa videossa: Myy vaanii ja hyökkäilee ja Noita tyytyy fiksun aikuisen roolissa ottamaan kaiken kylmähermoisesti vastaan. 

Taattua kännykkäkameralaatua!

Sydämen tykytyksiä aiheutti eilen Myyn hetkellinen karkaaminen ikkunasta. Jostain syystä makuuhuoneen ikkuna oli päässyt avautumaan liikaa, juuri kissan mentävän rakosen verran, ja sillä aikaa kun itse join rauhassa aamukahveja ja puuhastelin aamutouhuja, Myy oli livahtanut vapauteen.

Tajuttuani, että se todellakin oli karannut eikä lymyillyt missään piilossaan, lähdin hädissäni kutsumaan sitä pihalle. Ei vain näkynyt eikä kuulunut kattipahaista. Seuraava mielenliike oli päästää Noita pihalle etsimään Myytä, se onneksi ymmärsi mistä oli kyse ja alkoi etsiskelemään ja vainuamaan kissaa pihalla. Noitaa on ehkä vahingossa tullut opetettua etsimään Myytä sisälläkin, mistä taisi olla eilen hyötyä.

Noita jäi nimittäin pian tuijottelemaan naapurin puolelle piharakennuksen kulmaa, jossa Kelmi K. Ka-Boomilainen seikkailikin. Huutelemalla ei Myy suostunut palaamaan omalle pihalle, mutta kun kiersin naapurin pihamaalle tien kautta, se kyllä häntä korkealla ja kurnutellen juoksi syliin vastaan. Huh, että säikähdin. Nyt pysyvät ikkunat säpissä, oli miten kuuma tahansa.

Genetiikkaa

Susanna tuli päivittäneeksi Noidan isäpapan sivun nettisivuilleen - Sarri! Vaikka Sarrin poismenosta on yli 3 vuotta, pystyttiin perimä Pompen-taudin suhteen määrittämään geenipankista, johon Sarri elinaikanaan tuli näytteen jättäneeksi. Ihmeellistä tämä nykytiede. Kiitos Pihka-siskon omistajalle Sirenelle, joka puuhanaisena tässä toimi!

Elikkä, vanhempien perusteella Noita on terve Pompen-taudin suhteen, koska niin äiti Luna (Nutukas Illusia) kuin isä Sarri (Fjällfarmens Sarri) ovat terveitä.

Samalla tulin fiilistelleeksi Sarria, isukkien isukkia, johon meilläkin oli aikanaan ilo tutustua Suomen visiitillään. Sarri elää muistoissani kertakaikkiaan lupsakkana ja komeana herrasmiehenä, jollaisia harvoin tapaa. Ainoa koira, jonka olen nähnyt puhaltavan käskystä... ;) Ja Noidalla on Sarrin korvat!