Apua, talossamme asuu Noita!: huhtikuuta 2013

Myy on saapunut! Pieni norjalainen metsäkissaneiti tulla tepsutteli pienen reippaan kissanpojan elkein Noitalaan, eikä mikään ole entisellään. Sillä tämän neidin valtakunnaksi ei riitä vain lattianraja, sohva ja kiipeilypuu. Tämä tahtoo olla ja nähdä ja kokeilla ja koskea ihan kaikkialle, mihin ihmismieli ei osaisi ajatella sen edes yltävän. Pienet uteliaat tassut hipaisevat ohimennen tuolinjalkaa, hyllykaapin vetonuppia, varvasta, kengännauhaa, maton hapsua, hiustupsua, auringonsädettä - mitä vain mikä sen uteliaiden tassujen eteen sattuu. Tämän pehmeät tassut leipovat suloisesti syliä ja pieni pää puskee vaatien rakkautta. Eihän tätä voi vastustaa. Ei edes Noita.

Olihan se pienelle kuitenkin shokki, joutua heti uudessa kodissa haukutuksi. Ensimmäinen päivä meni kirjahyllyn päällä tai tietokoneen ruudun takan lymyillen. Noidan ollessa ulkona tai eristettynä toisessa huoneessa uskaltautui Myy tutustumaan uuteen ympäristöön, jota se nyt kodiksi joutuisi kutsumaan. Mutta ei malttanut kauaa pysyä pieni kissa piilossa, sieltä se varoen tepasteli valtaamaan omaa reviiriään. Topakasti sähisten ja koirapoloisen tieltään pois muristen otti oman tilansa.

Kaksi päivää meni kyräillessä ja katsellessa. Kun Myy sitten päätti antaa luottamuksensa Noidalle ja antoi sen tulla märkine kuonoineen kunnolla haistelemaan, oli toveruus sinetöity. Nyt voidaan jo tassutella vieretysten, lekotella rennosti samalla sohvalla, nuuskutella, puskea ja lipaistakin vähän.

Yhteinen sävel leikkiin ei kuitenkaan ole ihan vielä löytynyt. Noidan riemuhepuli on Myyn mielestä sen verran raakalaismaista toimintaa, että sitä on parempi paeta seuraamaan korkeammalta. Ei järin vielä tuottanut tulosta Noidan kömpelö kutsu leikkiin heittämällä kuolattu lelupikkulintu Myyn eteen ja läimimällä etutassuja koiramaisesti maahan. Noita puolestaan katselee kummissaan Myyn näpertelyä sulkaleluilla. Noita käy kiinnostuneena maistamassa sulkaa ja toteaa, tylsä mikä tylsä. Mutta ehkä se yhteinen sävel leikkiinkin pikku hiljaa löytyy. Yrityksen ja erehdyksen kautta.

Kaksi yötä kissa ja koira nukkuivat erillään. Kahden yön jälkeen tästä taloudesta loppuivat kuitenkin aikuiset ihmiset, jotka olisivat halunneet yön erään pienen kissapedon kanssa kaksin viettää. Myy nimittäin päätti, että klo 2:00 yöllä on erittäin hyvä aika leikkiin. Se tassutteli pään päällä, kurnutti ja kaivautui peiton alle painimaan nukkuvan ihmisen käden kanssa. Tästä ymmärrettävästä syystä johtuen pättimme siis kahden yön ja yhden sopuisasti eletyn päivän jälkeen, että täst edes päin kaikki nukkuvat yhdessä. Ja niin me nukuimme, oikein hyvin kaikki.

Vaan on tämä kerta kaikkiaan ihanaa ja hauskaa seurattavaa, kahden eläinlajin toisiinsa tutustuminen. Odotin ja olin valmistautunut, että totuttelu olisi vienyt enemmänkin aikaa. Tai sitten ne todelliset haasteet ovat vasta edessä päin. Uskomattoman reipas ja rohkea pikkukissa päätti kuitenkin, että minähän asun täällä. Mitä siihen Noita enää sanomaan muuta, kun että okei, jos olet mun kaveri kanssa.