27. helmikuuta 2013

Lenkkikelit kohdillaan


Onneksi edes joskus osuu vapaapäivät kohdilleen. Vaikka kuinka mietin, en tiedä, mikä voisi olla parempi tapa viettää vapaapäivää. Ensin köllötellään koiran kanssa ohi herätyskellon soiton, sitten juodaan aamukahvit pitkän kaavan mukaan ja lähdetään reippaalle lenkille aurinkoiseen kevät-talven päivään. Ihan rauhassa saatiin käpystellä Päijänteen puoleisella rantaviivaa moottorikelkalla tampattua jääreittiä. Ei näkynyt edes hiihtäjän hiihtäjää, vaikka hiihtolomaviikko Keski-Suomessa onkin.

Välillä pysähdyttiin nautiskelemaan auringonpaisteesta laiturinnokkaan.


... ja välillä piehtaroitiin ketarat ojossa. Joskus Noita ottaa oikein vauhtia ja liukuu poski edellä pitkin jään pintaa. Eikä sille autuaalle ilmeelle ei voi kun nauraa, kun koira juoksee kuin nauraen luokse korvakarvoja myöten märkänä lumesta. Siitä en nyt hekottelultani kuvaa saanut otettua, voitte kuvitella.




15. helmikuuta 2013

Linkki luonnetestivideoon

Noidan luonnetesti 2.12.-12 Helsingissä (Vinkki: Noidan video löytyy ihan ketjun lopusta)

Linkki vie Lapikas-foorumille, josta löytyy samasta viestiketjusta pitkä lista testattuja lappalaiskoiria. Veikkaisin, että suurin osa kautta aikain testatuista lappalaiskoirista. Noidan testivideon on kuvannut Petri Hallberg, kiitokset hänelle laadukkaasta tallenteesta ja leikkauksesta! 

Videota katsellessa tulee hyvä mieli, kyllä siitä Noidan tunnistaa! Vaikka kuinka pientä koiraa jännittäisi tai arveluttaisi, häntä ei lakkaa heilumasta. Siinä näkyy Noidan elämänfilosofia - ja vankkumaton luotto ihmisen perimmäiseen hyvyyteen. ;) 

Jännää, miten korvat ummessa sitä itse testin läpi viipotti, en meinaan yhtään muistanut, että Noita haukkui noin paljon. Paljon ja kaikelle. Kyllähän se haukkuherkkä hieman onkin, epävarmuuttaan monesti louskuttaa ja testissä se näkyi. Videota katsellessa ymmärrän myös paremmin, miksi Noita katsottiin testissä erittäin vilkkaaksi. Luonnetestin yksi tarkoitushan on normikuvioita rikkomalla saada koira sellaiseen mielentilaan, jossa sen ei luojan kiitos joka päivä tarvitse olla. Pohjimmiltaan Noita taitaakin olla aika vilkas, kaikenlaista kuuleva ja näkevä otus, mutta koska se toisaalta on myös aika letkeä ja reipas koira, sen ei tarvitse joka asiaan reagoida. Ehkäpä vilkkaus tekee siitä juuri noitamaisen hupsun ja helposti kaikesta uudesta innostuvan pikkukoiran. Arjessa enimmäkseen kuulee Noidasta vain kommentteja, miten rauhallinen ja kiltti koira se on. Ehkä siksi tuo termi vilkas alkuun hämmensikin.

13. helmikuuta 2013

Perheenlisäystä

Hui, huhtikuun alkupuolella meidän lauma kasvaa. Meille tulee vauva. Ei mikä tahansa vauva, vaan pieni ja karvainen kissavauva. Toivottavasti se sulattaa myös Noidan sydämen, niin kuin se sulatti jo ihmistensä.


Siitä tulee Myy. Myy on norjalainen metsäkissa ja sen koti on toistaiseksi vielä Jämsänkoskella, Ka-Boom - kissalassa äidin ja siskojensa tykönä. Siellä se kasvaa ja vahvistuu, harjoittelee kissamaisia taitoja ja hioo nokkelia juonia pistääkseen erään lappalaisneidin pasmat pian sekaisin.

Myy (Ka-Boom My Sun) on osoittanut pieneen ikään mennessä jo melkoista määrätietoisuutta ja pippuruutta tepastelemalla etunenässä valloittamaan asuntoa ja kiipeämällä ykkösenä omatoimisesti pennuille varta vasten hankittuun pikkuruiseen kiipeilypuuhun. Myyssä on myös seurallinen puoli, se tykkää olla ihmisen lähellä ja köllötellä ihmissylissä selällään kaikki neljä tassua taivasta kohti.

Voi, rohkeutta ja avointa, reipasta mieltä Pikku Myyltä tarviaankin, kun se muuttaa meille koiran kaveriksi. Mutta vielä pitää jaksaa odottaa, huhtikuuhun.

4. helmikuuta 2013

Kukin taaplaa tyylillään

Koiran pitämisessä on paljon hyviä asioita, mutta yksi parhaista on se, että vuosien kuluessa ihmisestä ja koirasta hioutuu rikkumaton yksikkö. Niin kuin jokaisella ihmisellä, myös jokaisella koiralla on omat hioutuneet tapansa, mikä tekee niistä juuri niin mahtavia persoonia kuin ne ovat. Koska ihminen ja koira ovat yksikkö, nuo kummallisimmatkin tavat hyväksytään ihan arkipäiväisinä asioina osana toisen ominaista omalaatuisuutta, eikä niitä laita enää merkille kuin ehkä joku ulkopuolinen joskus, joka ihmisen ja koiran yksikköä tulee häiritsemään.

Myös Noidalla on tapoja. Tapoja, jotka tekevät Noidasta juuri Noidan.

Ensinnäkin, se istuu aina miten sattuu. Pienestä asti se on nököttänyt rennosti jommalla kummalla lonkallaan, takakoivet vinksottaen milloin mihinkin suuntaan. Vain harvoin sen näkee istuvan niinkuin koirat istuu: silloin kun se kerjää tai noudattaa käskyä "istu".

Toiseksi, se juttelee paljon ja sillä on lupa siihen. Kotiin tullessa kuuluu vikinöitten jälkeen reipas "moi, moi, moiiii". Kun jotain oikein kovasti haluaa, voi urahtaa kärsimättömästi. Varoitusääni on pössyttelevä ääni poskessa tai jos tilanne on kovin uhkaava, hyvin matala murina, jota ei aina edes erota muuta kuin kaulapannasta hihnaa pitkin etenevänä korkeavärähtelynä. Leikkiessä öristään. Malttamaton koira kiljahtelee. Kun koiraa hieman härnää sen levätessä omiaan, saattaa kuulua dramaattinen huokaus tai tuhahdus ja lopulta kuin äänenvaimentimen läpi suloinen "vou, vou, vouuu". Sitten on oma pikku-Noita ääni: se on "väy", ihan kuin se yrittäisi tarkoituksella kuulostaa pikkupennulle, jotta huomio kohdistuisi viimein häneen. Juttelevalle koiralle on tietysti myös ominaista, että se vastaa, kun siltä kysyy jotain.

Kolmanneksi, kaikki herkut pitää syödä talon parhaalla matolla. Oltiin kotona tai kylässä, kyllä aina parhamman laatuisen maton tunnistaa. Luut, dentastixit (meillä puhutaan koiran purkasta), nakit, putsattavat kupit ja astiat - kaikki kannetaan matolle. Mitä parempi herkku, sitä hienomman tanssiesityksen se vaatii. Parit pyörähdykset, niskojen nakkelut, herkkupalan heittelyt ja kas näin, voi asettua herkuttelemaan.

Sitten on tapoja, joita olemme kaiketi koiralle opettaneet. Siksi kaiketi, että varsinaisesti ajatuksen kanssa opetustyötä ei ole tehty.

Koira hymyilee. Lapinkoiralle hymy on kai ihan tavallista: suupielet venyvät pitkälle lähelle korvia ja silmät menee sirrille kun omistaja tai joku muu ihana ihminen tulee kotiin. Kun on oikein kivaa, saattaa vilahtaa ujo hammashymykin. Se vasta metkaa onkin, kun koko valkoinen ylärivi hampaista vilahtelee muikeilevan koiran nassusta. Iloisena irvistelevä koira on levottoman hauska.

Kun tassut ovat likaiset, on parempi himmailla lenkin jälkeen eteisessä ja odottaa, että käsketään suihkuun. Se on uskomatonta, miten koira voikin tietää, milloin tassut ovat likaiset. Talvella kun on lumista tai kesällä sen verran kuivaa, ettei tassuja tarvitse pestä, voi lenkiltä tullessa juosta suoraan kämpän perille saakka. Rapaisten tassujen kanssa on parempi odotella.

Autoilussa on myös omat tapansa. Noita on tottunut matkustamaan auton takapenkillä, jossa se kaikkein mieluiten istuu keskellä ja seurailee liikennettä. Kaupungissa ajaessa voi näkyä kaikenlaista mielenkiintoista, joten on parasta olla valppaana. Heti kun auton vauhti nousee ja auto siirtyy maantielle, voi käydä maate, rullalle jommalle kummalle puolen takapenkkiä. Vain risteyksissä tai auton muuten hiljentäessä vauhtia, takapenkiltä nousee uteliaat korvat tarkastamaan, mihin päin matka jatkuu, näyttääkö mestat tutuilta.

Uskon, että koirakin on onnellinen, kun se saa olla juuri sellainen kuin on. Jotkin säännöt on oltava, mutta sitten on paljon asioita, joiden ei tarvitse olla niin justiinsa. Jos se herkkupala maistuu parhaimmalle talon parhaalla matolla, niin olkoon niin. Maton voi aina pestä.

Sitä paitsi antaahan koirakin minulle paljon anteeksi. Se tietää että olen huono ja hidas heräämään vapaapäivinä, eikä kiirehdi pihalle. Se tietää, että tykkään retuuttaa sitä sohvalle kainalossani ja antaa mukisematta tehdä sen, vaikkei nauttisikaan. On siinä armollinen koira.