Kissalle ulkohäkki

Onhan tuota suunniteltu aina siitä asti, kun Myy meille muutti. Mutta nyt se on valmis! Tällä viikolla Antti tarttui toimeen ja rakensi kissalle upean ulkohäkin. Ja voi että, miten Mymmeli on häkkiinsä tykästynyt!

Rakennustyöt aloitettiin tiistaina kaivamalla perustukset. Siitä lähti häkki sitten nousemaan. Apujoukot olivat luonnollisesti tiiviisti mukana projektissa. Meikäläinen sai kunnian olla lähinnä avustavana jäsenenä suunnittelutyössä sekä hoitaa muonituksen.

Noitaa naurattaa, kaikenlaisia hulluutuksia sitä kissoille rakennetaan.

Myy valvoo tarkkana häkin pystytystä.

Antti rakensi Myylle häkkiin tasoja ja portaita kiipeilemistä varten. Kyllä on katin hyvä nyt kyttäillä lintuja lepotasanteelta. Häkki on suojattu sateelta ja lumelta valokatteella ja pohjalle levitettiin kuorikatetta, jotteivat rikkaruohot heti pääsisi valoittamaan sen pohjaa. Myy pääsi heti tarkastamaan työn tuloksia.

Häkki jää kivasti varjon puolelle heti keskipäivän jälkeen, ei paistu kattipahanen auringossa. 

Ihmisen mentävä ovi tehtiin häkin päätyyn.

Kulku ulkohäkkiin tapahtuu keittiön pikkuikkunasta, jota voi nyt kesällä pitää vaikka koko ajan auki. 

Suunnitelmissa olisi etsiä ja tuoda tarhaan vielä oikea puunrunko, jota pitkin Myy voisi kiivetä korkeuksiin ja jota vasten kynsiä olisi hyvä teroitella. Tekisi mieli virittää kisulle häkkiin myös jonkunlainen löhöilypeti. Jos jollakulla on hyvä vinkki kissan riippukeinun rakentamiseen, otetaan ohjeita vastaan. 

Noita on kotona!

Voi jestas, Noidan pentuprojekti on viimein taputeltu valmiiksi. Noidan parin kuukauden mittainen pentuhautomoreissu on ohi ja pikkuharmaa on taas kotona. Se, joka väittää, että kaksi kuukautta menee äkkiä, on pahasti väärässä. Se menee hi-taas-ti. Ainakin silloin, kun jotain todella tärkeää puuttuu kotoa. Mutta mikäli jättää laskematta oman ikävän, projekti on ollut hurjan mielenkiintoinen ja sen tuloksena täällä Jyväskylässä (luojan kiitos ei meillä kuitenkaan) kasvaa hurjan reipas ja touhukas pieni lapinkoiramies, Vauhti.

Noita haettiin kotiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä ja voi sitä riemua, kun mammakoira tajusi pääsevänsä omaan kotiin. Vinkuen ja häntä heiluen se tutki ja penkoi kaikki paikat kotona, pihan ja talon, onko kaikki paikallaan ja ihan niin kuin ennenkin. Rapsutuspulakin näytti olevan alkuun ehtymätön. Kainalossa asui linttakorvainen, hellyydenkipeä pikkukoira. Myös Myy otti Noidan ystävällisesti ja ilahtuneena vastaan. Nyt reilun viikon jälkeen arki on asettunut uomiinsa ja ihan kuin Noita ei olisi koskaan poissa ollutkaan.

Noita ja pallo.

Kävimme eilen Noidan kanssa katsomassa, miten Vauhti on kotiutunut. Hyvinhän tuo oli. Reipas ja touhukas pieni penikka. Se jaksoi hienosti tassutella hyvän mittaisen metsälenkin vaihtelevassa maastossa emon näyttäessä mallia, miten metsässä kuuluu varpujen ja ryteikköjen seassa viilettää. Välillä molskahdettiin märkään pehmeään sammaleeseen ja ihmisiä kylmäsi, riittääkö pienessä pääkopassa älliä varoa lammen rannassa äkkisyvää. Vesi ei tunnu olevan Vauhtille mikään pelottava elementti. Kotimatkalla naapuri sahasi kovaäänisellä moottorisahalla tien vieressä puita, mitä Vauhti hetken ihmeteltyään lähti varmoin tassuin tutkimaan lähempää. Hauska pentu!

Vaan ei ole omena kauas puusta pudonnut. Reipas pentu se on, aivan kuin emonsakin pienenä, mutta myös varsin itsetietoinen ja, kröhöm, oman tahtonsa selkeästi esiin tuova. Ärripurri! ;)

Tämä oli se ilme, kun kerroin Noidalle, että ollaan menossa Vauhtia katsomaan parin päivän päästä!

Uupunut Vauhti metsälenkin jälkeen.

Loppuun ääni- ja kuvanäyte tulisieluisesta pennusta "leikkimässä" emonsa kanssa ;)