Paimensukuisen lapinkoiran seuran sivuilta:
Paimensukuisiksi lapinkoiriksi sanotaan niitä lapinkoirarekisterissä olevia koiria, jotka polveutuvat Suomen, Norjan ja Ruotsin poronhoitoalueilta kootuista, tunnettuihin työkoirasukuihin kuuluvista koirista. Näissä koirissa on pyritty säilyttämään Tunturi-Lapin vanhan paimenkoiran olemus, sen tyyppi, rakenne ja luonne. Tämän koirakannan suojelemiseksi perustettiin vuonna 1981 Paimensukuisen Lapinkoiran Seura ry.
Ulkonäöltään paimensukuinen lapinkoira on pitkärunkoinen, matalaryhtinen, ja sen hännänkantotapa vaihtelee liikkeiden ja mielialojen mukaan. Sillä on työkoiran hyvinkulmautuneet raajat ja sen liikkeissä on notkeutta ja vauhtia.
Kannassa on saatu säilymään melkein kaikki koiran värit: riistanväri, musta-valkoinen, mustan kaikki sävyt vaalein ja/tai ruskein merkein, parkinväri eri vivahteissa, savunväri, kermanväri, keltainen ja erilaiset raidat.
Paimensukuinen lapinkoira on retkeilevän luontoihmisen koira, maatilan monitoimikoira ja kaupunkilaisen paras ystävä, joka ystävällisen ja seurallisen luonteensa vuoksi sopii hyvin myös lapsiperheisiin. Parhaimmillaan paimensukuinen lapinkoira on seurallinen, hyväntuulinen ja vilkas, mutta samalla hyvähermoisen rauhallinen. Se on älykäs ja oppii helposti kaiken, minkä se itse kokee mielekkääksi. Monissa yksilöissä on lisäksi juuri sen verran oveluutta, että niistä saa erinomaisen kumppanin.
Ensisijaisesti paimensukuinen lapinkoira on ihmisen koira. Se vaatii emännän tai isännän ja kaipaa ihmisen seuraa. Sellaisena se sopeutuu hyvin kaupunkioloihinkin. Yksinäiseksi pihakoiraksi sitä ei saa alistaa.
Ensisijaisesti paimensukuinen lapinkoira on ihmisen koira. Se vaatii emännän tai isännän ja kaipaa ihmisen seuraa. Sellaisena se sopeutuu hyvin kaupunkioloihinkin. Yksinäiseksi pihakoiraksi sitä ei saa alistaa.
Koiria on kokeiltu myös alkuperäiseen työhönsä paimenena. Niitä käytetään maatiloilla karjankuljetukseen ja jotkut toimivat poropaimenina.
Miksi paimensukuinen lapinkoira?
Pitää oikein asettua miettimään, miksi meille lopulta, kaiken pähkäilyn ja pohdinnan jälkeen tuli paimensukuinen lapinkoira. Lähes kaikista eläimistä ja koirista pitävänä ihmisenä minun silmäni ovat kiinnittyneet aina tiiviimmin pystykorvaisiin, koiralta näyttäviin, terverakenteisiin koiriin. Koiran hankintaa miettiessä tärkeinä lähtökohtina lemmikille meillä oli pitkäikäisyys, terveys, suloinen, silmää miellyttävä olemus, kiltti luonne ja säänkestävyys. Halusimme koiran, joka olisi riittävän suuri kulkemaan mukana rehellisen mittaisilla lenkeillä, mutta kuitenkin sopivan pieni mahtumaan opiskelija-asuntoon ja -autoon. Koiran tulisi sopeutua kivuttomasti kaupunkiasumiseen ja kerrostaloon, mutta yhtälailla myös maaseudulle ym. muuttuviin olosuhteisiin, joihin nuoren, opiskelevan pariskunnan lemmikkinä se joutuisi tottumaan. Niin, ja miehen tulisi kehdata kulkea sen kanssa kasvojaan menettämättä kadulla.
Suomenlapinkoiraa olin katsellut vähän sillä silmällä koirarotuja esittelevissä kirjoissa jo pitkään, mutta jokin vielä mietitytti. Sitten mies kaivoi jostain silmiemme eteen kuvan paimensukuisesta lapinkoirasta, jossa kaikki kolahti kohdilleen. Koko, suloinen, liioittelematon ulkonäkö ja kiva luonne. Kaikki samassa paketissa. Ideologia vanhasta työsukuisesta, yhtenäistä ulkomuotoa tavoittelemattomasta koiralinjasta kiehtoi. Oli jännittävää huomata, että lapinkoiria saattoi olla myös muun värisiä kuin mustia merkein. Korvia saattoi olla pystyjen sijasta myös taittoja. Luonteita ja ilmeitä yhtä monta kuin koiriakin.
Luontoihmisenä olen aina haaveillut koirasta, jota voisin pitää irti omalla pihallani ja retkilläni metsissä ja pelloilla. Koirasta, joka ei olisi kovin riistaviettinen ja jolla olisi sopivasti laumaviettiä, jotta sen kouluttaminen mukana kulkevaksi lenkkikaveriksi ei olisi liian vaativaa. Maatilan tyttönä minua houkutti myös ajatus paimenkoirasta, jolla olisi järkeä sarvipäiden suhteen ja jota voisi mahdollisesti käyttää hyväksi laiduneläinten siirtelyssä - ainakin teoriassa. Siitäkään ei olisi haittaa, vaikka koirassa lopulta olisi potkua sen verran, että koiraharrastuksista innostuessani homma ei tyssähtäisi heti alkumetreille koiran kiinnotuksen puutteen tai vaativuuden takia. Mikään harrastustykki sen ei kuitenkaan tarvitsisi olla. Päin vastoin. Ajoittain laiskuuteen vaipuvan omistajan kanssa koiran ei olisi suotavaa muuttua ajoittaisen aktiviteetin puutteessa kodin painajaiseksi, joka tuhoaa kodin irtaimiston ja ihmisensä hermot.
Paimensuikuisessa lapinkoirassa on pyritty säilyttämään sen geenien ja omanlaisensa ulkomuodon lisäksi myös piirteitä, jotka tekevät siitä erityisen. Näistä yksi olennaisimmista on yhteistyöhalu. Koiran on haluttu toimivan yhteistyössä ihmisensä kanssa mielellään, omasta halustaan, ja olemaan siksi hyvin oppimiskykyinen. Tulosten ja meriittien sijasta, tai ainakin lisäksi, yhteistyöhalun tulisi näkyä arkielämässä: koira on pihassa pysyvä, seuraa ihmistä eikä lähde omille retkilleen, eikä omaa liian vahvaa riistaviettiä, vaikka osaakin käyttää taitavasti nenäänsä.
Kekseliäisyys, älykkyys ja omatoimisuus ovat vaikutuksen tekeviä, persoonallisia ominaisuuksia, joista on hyötyä poropaimennuksen lisäksi myös esimerkiksi pelastuskoiratoiminnassa.Yhteistyöhalun, ihmistä kohtaan pehmeän mutta muutoin reippaan ja omatoimisen luonteen vuoksi lapinkoira taipuukin moneksi ja moneen harrastukseen. Ystävällisyys ihmisiä ja muita eläimiä kohtaa tekee koirasta mainion koti- ja perhekoiran. Paimensukuisen lapinkoiran persoonallisiin piirteisiin lukeutuu myös taitava, vivahteikas äänen- sekä näppärä käpälien käyttö. Paimensuikuisten ystävät kertovat ihastuneensa koiran hieman velmuun, älykkääsen ja kekseliääseen luonteeseen. Ilokseni voin allekirjoittaa monen näistä ominaisuuksista löytyvän myös omasta paimensukuisestani.
Kekseliäisyys, älykkyys ja omatoimisuus ovat vaikutuksen tekeviä, persoonallisia ominaisuuksia, joista on hyötyä poropaimennuksen lisäksi myös esimerkiksi pelastuskoiratoiminnassa.Yhteistyöhalun, ihmistä kohtaan pehmeän mutta muutoin reippaan ja omatoimisen luonteen vuoksi lapinkoira taipuukin moneksi ja moneen harrastukseen. Ystävällisyys ihmisiä ja muita eläimiä kohtaa tekee koirasta mainion koti- ja perhekoiran. Paimensukuisen lapinkoiran persoonallisiin piirteisiin lukeutuu myös taitava, vivahteikas äänen- sekä näppärä käpälien käyttö. Paimensuikuisten ystävät kertovat ihastuneensa koiran hieman velmuun, älykkääsen ja kekseliääseen luonteeseen. Ilokseni voin allekirjoittaa monen näistä ominaisuuksista löytyvän myös omasta paimensukuisestani.
Tässä kohtaa, kaiken tämän ylistyslaulun jälkeen joku kysyy, kai paimensukuisessa lapinkoirassa jotain vikaakin on oltava! Onhan siinä, jos viaksi laskee äänekkyyden, vahtimisvietin, omanarvon tunnon, oveluuden, kuraa sisälle kantavat karvatassut, menestymättömyyden näyttelykehissä, seurallisen ja omaan perheeseen syvästi kiintyvän luonteen tai tietynlaisen vaatimattomuuden.
Vakavasti puhuen, jotkut yksilöt saattavat olla arempia ja pehmeämpiä kuin toiset, monetkaan eivät aikuistuttuaan tule toimeen kaikkien koirien, varsinkaan samaa sukupuolta olevien kanssa. Moni lapinkoiraihminen on saanut tehdä töitä äänettömien ja siistien ohitusten eteen hihnalenkeillä. Joillakin on ollut kovasti miettimistä, miten nameista ja leluista kiinnostumaton lapinkoira motivoidaan koulutuksessa. Saalisviettiäkin useista paimensukuisista löytyy ja sen metsäjänikset, city-kanit ja oravat hännänpäissään saavat herkästi tuta. Alkukantaisena koirana moni äidiksi tahtova lapinkoiranarttu kärsii juoksujen jälkeen valeraskausoireista, kuka helpommista kuka vaikeammista. Voisiko alkukantaisuuden piikkiin laittaa myös kyltymättömän tarpeen peittää koiramainen ominaistuoksu ulkoa löytyvillä vähemmän miellyttävillä hajuilla, kuten eläin- ja ihmisulosteilla tai raadonhajuilla, joissa useamman lappalaisen olen kuullut mielellään piehtaroivan. Ja voi kyllä, lapinkoirasta lähtee karvaa, noin kaksi kertaa vuodessa ja sangen reilusti. Muuhun aikaan vuodesta se pitää aika hyvin huolen turkistaan, eikä levittele sitä ympäriinsä. Eipä ole paimensukuinen lapinkoirakaan selvinnyt ilman perinnöllisten sairauksien vitsauksia, sillä turhan moni koira kantaa vähintääkin geeniperimässään taakkana silmäsairauksia, luustovikoja, neurologisia sairauksia, kuten epilepsiaa, tai autoimmuunisairauksia, kuten allergioita ja kilpirauhasen vajaatoimintaa.
Paimensukuista lapinkoiraa ottaessa et koskaan voi olla täysin varma mitä saat, sillä niin moninainen voi sen ulosanti ja persoona olla. En väitä, että lapinkoira olisi oikea valinta jokaiseen kotiin, mutta meille se on ollut mitä osuvin. Sopeutuvaisen ja ihmistä taitavasti lukevan luonteensa puolesta siitä saa varmasti moni muukin hyvän kotikoiran, mikäli osaa vain arvostaa sen omalaatuisuutta. En usko, että meillä on ollut mitenkään poikkeuksellisen hyvää tuuria; luulen, että muutkin lapinkoiraihmiset tietävät tarkalleen, mistä puhun.
Vakavasti puhuen, jotkut yksilöt saattavat olla arempia ja pehmeämpiä kuin toiset, monetkaan eivät aikuistuttuaan tule toimeen kaikkien koirien, varsinkaan samaa sukupuolta olevien kanssa. Moni lapinkoiraihminen on saanut tehdä töitä äänettömien ja siistien ohitusten eteen hihnalenkeillä. Joillakin on ollut kovasti miettimistä, miten nameista ja leluista kiinnostumaton lapinkoira motivoidaan koulutuksessa. Saalisviettiäkin useista paimensukuisista löytyy ja sen metsäjänikset, city-kanit ja oravat hännänpäissään saavat herkästi tuta. Alkukantaisena koirana moni äidiksi tahtova lapinkoiranarttu kärsii juoksujen jälkeen valeraskausoireista, kuka helpommista kuka vaikeammista. Voisiko alkukantaisuuden piikkiin laittaa myös kyltymättömän tarpeen peittää koiramainen ominaistuoksu ulkoa löytyvillä vähemmän miellyttävillä hajuilla, kuten eläin- ja ihmisulosteilla tai raadonhajuilla, joissa useamman lappalaisen olen kuullut mielellään piehtaroivan. Ja voi kyllä, lapinkoirasta lähtee karvaa, noin kaksi kertaa vuodessa ja sangen reilusti. Muuhun aikaan vuodesta se pitää aika hyvin huolen turkistaan, eikä levittele sitä ympäriinsä. Eipä ole paimensukuinen lapinkoirakaan selvinnyt ilman perinnöllisten sairauksien vitsauksia, sillä turhan moni koira kantaa vähintääkin geeniperimässään taakkana silmäsairauksia, luustovikoja, neurologisia sairauksia, kuten epilepsiaa, tai autoimmuunisairauksia, kuten allergioita ja kilpirauhasen vajaatoimintaa.
Paimensukuista lapinkoiraa ottaessa et koskaan voi olla täysin varma mitä saat, sillä niin moninainen voi sen ulosanti ja persoona olla. En väitä, että lapinkoira olisi oikea valinta jokaiseen kotiin, mutta meille se on ollut mitä osuvin. Sopeutuvaisen ja ihmistä taitavasti lukevan luonteensa puolesta siitä saa varmasti moni muukin hyvän kotikoiran, mikäli osaa vain arvostaa sen omalaatuisuutta. En usko, että meillä on ollut mitenkään poikkeuksellisen hyvää tuuria; luulen, että muutkin lapinkoiraihmiset tietävät tarkalleen, mistä puhun.
