Biletystä maansiirtokuormaajan kyydissä

Voi mammaa... Se näyttää välillä selvästi tuskastuneelle maansiirtokuormaajaa erehdyttävästi muistuttavan ulkomuotonsa kanssa. Viikonlopun aikana Noidan kyydissä on alkanut semmoinen biletys, että muljaisut ja mätkäisyt eivät taatusti ole enää mielikuvituksen tuotetta. Varsinkin Noidan vasemman kyljen puolelle majoittunut penska vaikuttaa varsin virkeälle ja villille tapaukselle tempoen tassun tapaisillaan iskuja kopeloivia ihmiskäsiä vasten.

Painoa maansiirtokuormaajalla on tätä nykyä 16,4kg ja lisää tulee. Mamma on aloittanut pesän kuopsutuspuuhat ajoissa. Hyväksi jo valeraskauksien aikaan todetut pesäkolot, kuten sänky ja sohvat, ovat olleet rajun kuoputuksen ja penkaamisen kohteena. Eilen sängystä löytyi suloinen lapinkoiranmentävä kolonen sievästi tyynyt ja peitot kolon reunoille aseteltuna. Tänään testivuorossa oli sitten vierashuoneen sohva...

Yritäpä ottaa kuva ylväästä koiraemosta! Ehkä Noidan ilmeet kertovat kaiken tämän hetkisistä oloista... ;)

Vertailuksi Noidan profiili normaalimitoissa.

Lenkkeilyä ja haaveilua kevätauringossa

Olemme koittaneet hemmotella parhaamme mukaan kotona vielä viikon verran asustelevaa mammakoiraa. Silityksiä, rapsutuksia, höpötyksiä, rentoja lenkkejä ja mieluisia touhuja, kaikkea on ollut emoutuvalle Noidalle runsain mitoin tarjolla. Onnellinen ja terve emo, onnelliset ja terveet pennut - niin me toivomme. :)

Tänään kävelimme mammakoiran tahtiin Tikan uimarannalle nautiskelemaan kevätauringosta ja ihmettelemään sorsia ja uhkarohkeita pilkkijöitä.

Noita hakeutui kuin varkain kainaloon rapsuteltavaksi. Otettiin sitten oikein kaverikuvat! ;)

Noidan pentuja odotellessa on ollut aikaa muistella ja haaveilla. Vastahan tuo emokoira itsekin oli aivan pieni ja viaton lapinkoiran taimi! Ällöttävän söpö eläin se oli hopeisessa pörröturkissaan.

Vaan ulkomuoto hämää! Oikeasti se oli virtaisa pieni riiviö, joka kasvattaja-Susannan sanoin oli nielaissut Duracellit...

Suloinen ja kuitenkin niin valtavan reipas!

Pian nähdään, minkälaisia uusia lapinkoiran taimia Noita maailmaan loihtii! Tuskin maltan odottaa...

39. vrk

Kuva ei kerro koko totuutta, mutta niin se on vain emokoira alkanut pyöristymään. Parhaiten pienen pyöristymisen huomaa liikkuvasta koirasta, Noita liikkuu jotenkin tätimäisen pyylevästi leventyneen selkänsä kanssa. Senttejä vyötärölle on tullut jo pari lisää, painoa puolisen kiloa parin viikon takaisesta punnituksesta. Tänään kotivaaka näytti 15kg, kun vielä marraskuussa silmätarkastuksen yhteydessä eläinlääkärin vaaka näytti 13,5kg. Noita on aina tykännyt nukkua kotona sängyn alla. Odotan sitä aamua, kun se ei enää mahdukaan pois sieltä omin avuin. Jo nyt sängyn alle mönkiminen aiheuttaa normaalia suurempaa ähinää ja mutinaa. Aamuiset ruokahaluttomuudet ovat onneksi alkaneet hieman helpottamaan. Askel käy koko ajan rauhallisemmin. Leikkiä tuleva äitikoira ei oikein enää jaksa eikä viitsi - ellei sitten herkkupalan toivossa... ;)

Huomenna olisi tarkoitus aloitella pikkuhiljaa "raskausdieettiä" imetys/pentusafkalla. Viikon suunnitelmissa olisi hoitaa myös madotus pois alta.

Metkaa seurata Noidan mammautumista, toinen on jotenkin niin hämillään kaikesta itsekin :) Mutta äkkiä aika kuluu. Jo hieman reilun kolmen viikon päästä koittaa Noidan laskettu aika, tarkalleen ottaen 10. huhtikuuta!

Mä ja mun pönde kamu

Kuvissa on hoitokoira, Noidan kaveri, Hertta. Sydämmellinen mutta varsin pöhelö pieni töhötin. Tytsy on pitänyt kyllä tämän seurakunnan hyvin touhussa kiinni kuluneen viikon ;)

Noidan salaisuus

Noita on vaalinut salaisuutta masussaan hartaasti viime viikot. Ei se ole puhua pukahtanut, onko niitä toivottuja pentusia tulossa vai ei. Tarkkasilmäiseltä emännältä ei tosin mikään ole jäänyt huomaamatta. Ensimmäisten viikkojan ahmatista ja haaveilijasta on tullut viimeisen viikon aika kärttyinen, aamupahoinvoiva reppana, joka hellyydenkipeyden puuskissaan heittäytyy tämän tästä kainaloon paijattavaksi. Lenkillä tahti on leppoisan letkeä, eikä mammautuvaa otusta ole voinut, eikä tarkemmin ajateltuna tarvinnutkaan komentaa juuri mistään. Noita kulkee ja toimii kuin ajatus, eikä mitään ylimääräistä tohotusta meillä ole viime viikkoina nähty. Uni on maittanut Noitalaiselle harvinaisen hyvin. Hellästi masua tunnustellen olen laittanut merkille pienen pyöristymisen, mutta mistä näistä nyt tietää. Kyllähän sitä itse kullakin välillä turvottaa.

Tänään kävimme "mummolassa" asustelevan 11-vuotiaan Tuhka-papparaisen kanssa rasvapatin poistossa Iitin eläinlääkärissä, Taina Rautellilla. Samalla reissulla tiedustelin eläinlääkäriltä, olisiko vielä näin pian mahdollista nähdä ultrassa sikiöitä, eletäänhän tänään vasta 25 vrk:ta astutuksesta. Eläinlääkäri vakuutteli, että kyllä se mahdollista on 24-25 vrk:n kohdilla, mutta toisinaan käy niinkin, että 30 vrk tehdyssä ultrassa tyhjää näyttäneestä kohdusta putkahtaakin pari pentua. Kun aikaa kerran eläinlääkärillä oli, hän sanoi, että kokeillaan ihmeessä.

Ja voi hitsit. Siellä niitä pikkuruisissa pusseissaan näkyi - pieniä lapinkoiran taimia! Kolme sikiötä eksyi nopealla silmäyksellä ultra-anturin alle. Jos masukarvoja olisi ajeltu enemmän, olisi voinut ken ties näkyä useampi. Mutta se jääköön Noidan salaisuudeksi. Meille tieto siitä, että jotain siellä itää, riittää tässä vaiheessa. Emoutuva karhumuori on tainnut ansaita oikean herkkuaterian tälle illalle?! :)