5. syyskuuta 2012

Puukiipijä


Jossei muusta, niin ainakin lapinkoirasta huomaa, milloin kesä on vaihtumassa syksyyn. Kesäaika meni koomatessa parvekkeella varjossa, pedatessa mielikuvituspennuille pesää ja laamaillessa heinää mutustellen lenkiltä toiselle. Säiden viiletessä ja valeraskausoireiden lieventyessä lapinkoira on herännyt eloon! Se Noita, jonka kaikkein parhaiten tunnen, on palannut omana hömpöttävänä itsenään takaisin. Meillä on taas energinen, kekseliäs ja vauhdikas pieni koira. Ihanaa.


Syksyn agilitykausi starttasi jo viime viikolla. Tasaisen tappavaan tahtiin tämä parivaljakko on kehittynyt, eikä meillä ollut enää oikein muuta vaihtoehtoa kuin ilmottautua 1-luokan ryhmään silmällä pitäen sitä, että ensi vuodeksi ostetaan kilpailulisenssi ja startataan viimein myös virallisissa kisoissa. Vähintääkin kasvis-Susannan painostuksessa ja mieliksi... ;)

Tälle jaksolle onkin asetettu nyt sellaiset tavoitteet, että kevällä kehdataan viralliselle radalle ilmottautua.  Se tarkoittaa, että keinu on saatava kuntoon, ohjauskuvioita on treenattava hikihatussa ja vauhtia on saatava yksi pikku pykälä koiran kinttuihin lisää. Ajatuksena olisi, että sykyllä käytäisiin hankkimassa kisafiilistä ja -kokemusta muutamista möllikisoista. Noidan vahvuuksia agilityssä tällä hetkellä on tasaisen varma ja siisti suorittaminen, se ei sikaile ja aidosti tykkää lajista. Ehkä vähän sympaattista ja toisaalta niin noitamaista on, että Noita luulee kaikkien kentän reunalle raahautuneiden ihmisten tulleen paikalle ihailemaan juuri häntä ja hänen suuremmoista menoaan. Namit ja kehut saavat sen kivasti syttymään, mutta parasta on kun joku vieras ihminen kentän laidalla antaa kiiturille radan jälkeen hänen ansaitsemansa huomion ja rapsutukset. Ollaanko me vakavasti otettava parivaljakko agilityssä, sen ajatuksen kanssa tässä vielä vähän kamppaillaan?! :)




4 kommenttia:

  1. kröhöm, tai ehkä sitä vauhtia tarvitsee ohjuri ;) tuli vaan mieleen!! rapsuja nödelle! <3

    VastaaPoista
  2. Voi hyvin olla niinkin, Riina :D Koira kulkee meinaan just niin kovaa, kun kartturikin. Kontaktit ja kepit meillä on vähän hitaita, niihin koitetaan erityisesti saada vauhtia lisää. Rapsut meni perille ;)

    VastaaPoista
  3. Oon yrittänyt olla painostamatta ja musta tuntuu, että Noidan kartturi on innostautunut ihan itse tuosta kisaamisajatuksesta. :) En pitä pahakseni kylläkään... :) Onhan se hienoa kuulla, että homma pysyy kasassa niin, että kisakärpänen iskee. Hyvä te!!!!

    Mun pitäis nähdä teidän menoa pitkästä aikaa ja ehkä antaa vaikka jotain vinkkiä vauhtiin tai sun ohjauksiin. Anna helpoissa kohdissa mennä kovaa, juokse oikasti ja luota koiraan. Käännöksissä ole tarkkana, ettei homma valahda liian pitkäksi, jotta matkaa säästyy ja ole tarkkana kepeillä ja kontakteilla. Niissä en tässä vaiheessa antaisi periksi milliäkään, vaikka sitten menisi yliajalle, kontaktit on tärkeitä. :) Niissä vauhti kasvaa varmuuden myötä, jos rupeaa antamaan periksi esim. kisatilanteessa, epävarmuus oikeasta suorituksesta kasvaa koiralla ja toivotun sijaan päinvastoin, vauhti hidastuu. (Kyllähän sie tiiät. :) )

    Onko hyvä ryhmä ja koutsit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä vielä siitä kisakärpäsestä, kun ajatus ensimmäisistä virallisista kisoista lähinnä kauhistuttaa :D Ja samalla kutkuttaa... Olisihan se ihan metkaa päästä vähän kokeilemaan mihin tän tiimin rahkeet riittäisi.

      Kyllä! Me haluttaisiin saada sulta personal training-ohjausta! :) Täytyispä sopia joku kerta, että mentäis taas hallille kimpassa. Ei mulla sikäli mitään valittamista Noidan vauhdissa ole, ei se mikään tykki tietenkään ole, mutta minä saan radalla tosissani sen kanssa juosta ja tällä hetkellä Noitaa nopeampi koira ei pysyisi ehkä mun hanskassakaan. Tiettyjä juttuja viilaamalla (kepit, kontaktit ja ne Susannan mainitsemat tiukat käännökset!) me päästään kyllä vielä kisavauhtiin :)

      Ryhmä on tuttu ja koutsit vaikuttaa oikein kivoille. Eiköhän me saada tältä jaksolta sitä mitä toivottiinkin eli paljon tekniikkatreeniä ja vinkkejä omatoimitreenaukseen :)

      Poista