Voiko koira olla huumorintajuinen?

Eräällä keskustelufoorumilla törmäsin viestiketjuun, jossa puhuttiin koiran huumorintajusta. Olen pitänyt Noitaa huumorintajuisena otuksena ja piti oikein asettua miettimään miksi. Mikä tekee koirasta ja mikä Noidasta huumorintajuisen?

Ainakin sillä, että Noita on saanut pentuaikanaan viettää runsaasti aikaa ihmisseurassa, on luultavasti vaikutusta huumorintajuun. Koska Noidalla ei ole oman lajin laumatoveria, se on ollut pakotettu jo pienestä sopeutumaan ja leimautumaan omaan ihmislaumaansa. Emäntänsä ja isäntänsä mielenlukijana se onkin jo neljävuotiaana vertaansa vailla. Ovela koira tietää tasan tarkkaan, mistä narusta vetää, ja käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen.

Noita on siitä vinkeä koira, että se on sekä rauhallinen, että vilkas eläin samaan aikaan. Miten sen selittäisi? Se on rauhoittumaan kykenevä ja maltillisesti liikkuva koira erityisesti sisätiloissa. Uudessa ympäristössä tai jossakin mieluisassa puuhassaan se on taas vikkeläliikkeinen ja "monta rautaa tulessa" -tyyppinen touhottaja. Se tykkää miellyttää ihmisiä ja tietää tasan tarkkaan minkälaisilla ilmeillä ja olemuksella ihmisen saa hymyilemään ja hyvälle tuulelle. Ja kun se on epävarma, oliko jokin asia hauska vai ei, se varmuuden vuoksi vispaa häntäänsä varovasti, jospa joku rohkaistuisi sen myötä ilonpitoon. Vilkkaita, pentumaisia ja leikkisiä koiria pidetään kai yleisesti aika huumorintajuisina koirina, mutta ovatko ne aina sitä?

Ei koiran huumorintaju kai ihan pelkkää hupsuttelua ja riekkumistakaan ole. Huumori kumpuaa jostain syvemmältä. Se on kai jotain nokkeluuden ja oveluuden jalostamista siihen suuntaan, että koira saa teoillaan ja olemuksellaan sekä itsensä että ihmiset ympärillään huvittuneeksi. On koomisia koiria, jotka eivät tiedä olevansa koomisia, ja sitten on koiria, jotka osaavat olla koomisia omasta tahdostaan.

Ei elämä aina kuitenkaan pelkkää komiikkaa ole. Osaa Noitakin olla vakava. Ikä on tehnyt tehtävänsä. Vanhetessaan tietynlainen vakavuus on Noidassa selvästi lisääntynyt huolettomista nuoruusvuosista. Se on kai tyypillistä lapinkoiralle. Annetaanpa esimerkki. Rasavillin kissaneidin muutettua laumamme kuopukseksi Noita on monesti huolestuneena seurannut, miten kissa kehtaa tehdä kaikkea kiellettyä ja kulkea paikoissa, joissa ei saisi. Noidan oikeustaju ei anna myöden moiselle käytökselle ja siinä kohtaa loppuu Noidan huumori.  Noita tulee ”kantelemaan” ihmisille, läähättää ja näyttää perin pohjin huolestuneelle aina siihen asti, kunnes joku hoitaa kissan pois keittiönpöydältä.

Ihmiset näkevät huumorin niin kovin eri tavalla. Toisille huumori on hupsuja ilmeitä ja kömpelöitä  leikkiyrityksiä, toiselle se on nokkelan koiran mielenliike, esimerkiksi temppu, jonka koira jättää tietoisesti tekemättä tai osaamatta. Minulle huumori on hassuja sattumuksia, odottamattomia käänteitä taikka yllätys keskellä kiireisintä arkea, mikä huvittaa ja kutkuttaa nauruhermoja. Noita osaa tulkita näitä hetkiä ja elää niissä koko olemuksellaan mukana. Niistä syntyvät meidän omat vitsit.

Kuvat arkistoista.