Toisin kuin tuleva, vuosi 2011 vaihtui lumisissa merkeissä. Tuomiojärven jäällä tallusteltiin useampi kuukausi. Näinköhän tänä talvena edes jäälle uskaltaudutaan...
Karvaisten ja karvattomien ystävien kanssa kävimme lenkkeilemässä ja paistelemassa makkaraa Jääskelän luontopolulla. Oli karvoja tai ei, jokainen tietää että luonnon helmassa käristetty makkara maistuu taivaalliselle.
Noita jatkoi tunnollisesti pentujen kouluttamista yhteiskuntakelpoisiksi koirakansalaisiksi talven ja kevään ajan. Yksi toisensa jälkeen tuttavapiirin pennut kasvoivat kuitenkin isoksi, ohi Noidankin, ja alkoivat muistuttaa ulkonäötään ja käytökseltään enemmän koiria - Noidan mielestä. :) Noita on kärsivällinen, väsymätön ja skrode pennunriekuttaja, mitä tulee ulkona leikkimiseen. Sisätiloissa pentujen kohellus meinaa lähinnä stressata rauhaiseloon tottunutta Noitalaista. Aina kun pennut lähtivät pois kylästä, Noita kävi alistuneena tsekkaamassa tuhot pehmolelukokoelmassaan ja löntysti huokaisten ansaitulle levolle.
Näyte Noidan ja Hertan pikkusievistä leikeistä ;)
Rankka työ vaatii veronsa..
Kevätkaudella päästiin treenaamaan upouuteen JATin halliin, Jattilaan. Kevät treenattiin jatko1-ryhmässä. Kehitystäkin tapahtui huimasti. Kevään lopuksi kyettiin jo suorittamaan useamman esteen sarjoja, kädessä kiinni olevasta koirasta kuoriutui varsin kivasti irtoava ja huolellisesti esteet suorittava agilitykoira.
kuvat Susanna Kangasvuo
Välillä osattiin ottaa rennosti.
Poropaimennustapahtuma Kolarissa (4.-6.3.) oli yksi vuoden kohokohdista. Noita suoritti hyväksytysti poropaimennuskokeen omalla höpsähtäneellä asenteellaan. Tuomareilta tuli tuomio: "Hitaasti syttyvä, hauska koira. Haukku löytyi vasta porojen lähellä". Noita kävi morjestamassa poromiehiä aina paimennuksen lomassa.. ;)
Susannan ottamia ihania tunnelmakuvia Kolarista.
kuvat Susanna Kangasvuo
Katselmuksessakin pyörähdettiin Helsingissä. Tällä kertaa menestystä ei meille tullut sen koommin ulkomuotoluokassa kuin mölli-tokossakaan, johon osallistuttiin Pihka-siskon omistajan Sirenen yllyttämänä. Sen sijaan äitikoira ja Ursa-sisko sijoittuivat omissa ulkomuotoluokissaan. Katselmustunnelmia kennel Omituisen blogissa. Oma kuvasaalis jäi kehnoksi sohjoisen lumisesta säästä johtuen.
Keväällä haahuiltiin ja haaveiltiin. Tulevasta kesästä tietysti.
Syksyn tullen jatkoimme agilityn harrastamista jatko2-ryhmässä. Jälleen kehitystä on tapahtunut, mutta pakko tunnustaa, kevätkautta hitaammin. Möllikisat kuitenkin korkattiin, joskin oman haasteensa radan suorittamiseen toi se, että rataa oli tuomaroimassa Susanna, Noidan super lempi-ihminen, omistaja ja kasvattaja. Tuomarin moikkaamisen jälkeen rata meni, voisiko sanoa, että ekaksi kisaradaksi ikinä melko kivasti. :)
Syksyllä tuli hankittua myös uusi kamera, jonka innoittamana on harjoiteltu kuvaamista entistä ahkerammin. Ja kukapa olisi parempi harjoituskappale ja kuvauksen uhri, kuin Noita.
No onneksi Suomi on pieni ja kavereita pääsee tulevaisuudessakin treffailemaan, ei tosin tietenkään yhtä tiiviisti kuin ennen. :) Noita ja Ada ottavat mittaa karahkasta.
Vaan ei me masennuta...
Tai suihku!
Vaikka Noit tykkääkin agilitystä, tokoilusta ym. arvostetuista harrasteista, sen ihan lempilaji taitaa kuitenkin olla luonnossa vapaana lenkkeily: heinätuppojen haistelu, keppien kanniskelu ja järsiminen, olemattomien myyrien metsästäminen, jäniksen jälkien tsekkailu, kakkakikkaroissa pyöriminen ja sen sellainen mukava ulkona reipastelu. Siinä se on elementissään. Noita pitää itse visusti huolen siitä, että pysyy matkassa mukana. Sen verran itse toki pitää olla valppaana, että ymmärtää tulkita Noidan viestejä, milloin se merkkaa kanssakulkijat, milloin oravat. Kaikkia ei kuitenkaan kiinnosta tervehtiä välillä paskallekin haisevaa koiraa, joten parempi on huolehtia Noita omaan huostaan siksi aikaa, että ohikulkijat ehtivät sopivan matkan päähän. Ja oravat puuhunsa!
