3. maaliskuuta 2014

Noidan salaisuus

Noita on vaalinut salaisuutta masussaan hartaasti viime viikot. Ei se ole puhua pukahtanut, onko niitä toivottuja pentusia tulossa vai ei. Tarkkasilmäiseltä emännältä ei tosin mikään ole jäänyt huomaamatta. Ensimmäisten viikkojan ahmatista ja haaveilijasta on tullut viimeisen viikon aika kärttyinen, aamupahoinvoiva reppana, joka hellyydenkipeyden puuskissaan heittäytyy tämän tästä kainaloon paijattavaksi. Lenkillä tahti on leppoisan letkeä, eikä mammautuvaa otusta ole voinut, eikä tarkemmin ajateltuna tarvinnutkaan komentaa juuri mistään. Noita kulkee ja toimii kuin ajatus, eikä mitään ylimääräistä tohotusta meillä ole viime viikkoina nähty. Uni on maittanut Noitalaiselle harvinaisen hyvin. Hellästi masua tunnustellen olen laittanut merkille pienen pyöristymisen, mutta mistä näistä nyt tietää. Kyllähän sitä itse kullakin välillä turvottaa.

Tänään kävimme "mummolassa" asustelevan 11-vuotiaan Tuhka-papparaisen kanssa rasvapatin poistossa Iitin eläinlääkärissä, Taina Rautellilla. Samalla reissulla tiedustelin eläinlääkäriltä, olisiko vielä näin pian mahdollista nähdä ultrassa sikiöitä, eletäänhän tänään vasta 25 vrk:ta astutuksesta. Eläinlääkäri vakuutteli, että kyllä se mahdollista on 24-25 vrk:n kohdilla, mutta toisinaan käy niinkin, että 30 vrk tehdyssä ultrassa tyhjää näyttäneestä kohdusta putkahtaakin pari pentua. Kun aikaa kerran eläinlääkärillä oli, hän sanoi, että kokeillaan ihmeessä.

Ja voi hitsit. Siellä niitä pikkuruisissa pusseissaan näkyi - pieniä lapinkoiran taimia! Kolme sikiötä eksyi nopealla silmäyksellä ultra-anturin alle. Jos masukarvoja olisi ajeltu enemmän, olisi voinut ken ties näkyä useampi. Mutta se jääköön Noidan salaisuudeksi. Meille tieto siitä, että jotain siellä itää, riittää tässä vaiheessa. Emoutuva karhumuori on tainnut ansaita oikean herkkuaterian tälle illalle?! :)

6 kommenttia:

  1. Jee ihanaa!!! Kyllä Noita on hyvin loitsunsa lukenut. :) Voi voi oi joi, onnea!!! Rapsutuksia terkkuina karhumuorille, pikkunoitien ja pikkujullejen masussaan hautojalle!

    VastaaPoista
  2. Oi Onnea karhumuorin masuasukeista :-D

    VastaaPoista
  3. Ihania pikku salaisuuksia se Noita on teiltä jemmannut ;D Kovasti rapsutuksia pyöristyvälle karhumuorille!

    VastaaPoista
  4. Iih!! <3 Sinähän olet tänne kerinnyt jo salaisudeen tuomaan julki. Oli kyllä hienoja uutisia!! :) Rapsutuksia ja helliä silityksiä Noitalaiselle ja pyöristyvälle massulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän minä jo kerkesin, miten tuota nyt malttaisi pitää omana tietona ;)

      Poista