17. lokakuuta 2012

Kääk, ne muuttaa!

Noitalassa eletään kiireistä ja jännittävää viikkoa. Noita kotiväkineen muuttaa tällä viikolla Jyväsjärven toiselle puolelle.

Sunnuntaina päästiin jo haistelemaan uusia nurkkia ja ihka omaa pihamaata...


Ikävä tulee Kortesuon loistavia lenkkimahdollisuuksia, järveä, Haukanniemeä ja naapurin Nipaa. Mutta onneksi edessä on paljon uutta jännää, uusia lenkkipolkuja ja vahtikoiralle se oma piha.

Luvassa siis kotoutumiskuulumisia tulevina viikkoina!

5. syyskuuta 2012

Puukiipijä


Jossei muusta, niin ainakin lapinkoirasta huomaa, milloin kesä on vaihtumassa syksyyn. Kesäaika meni koomatessa parvekkeella varjossa, pedatessa mielikuvituspennuille pesää ja laamaillessa heinää mutustellen lenkiltä toiselle. Säiden viiletessä ja valeraskausoireiden lieventyessä lapinkoira on herännyt eloon! Se Noita, jonka kaikkein parhaiten tunnen, on palannut omana hömpöttävänä itsenään takaisin. Meillä on taas energinen, kekseliäs ja vauhdikas pieni koira. Ihanaa.


Syksyn agilitykausi starttasi jo viime viikolla. Tasaisen tappavaan tahtiin tämä parivaljakko on kehittynyt, eikä meillä ollut enää oikein muuta vaihtoehtoa kuin ilmottautua 1-luokan ryhmään silmällä pitäen sitä, että ensi vuodeksi ostetaan kilpailulisenssi ja startataan viimein myös virallisissa kisoissa. Vähintääkin kasvis-Susannan painostuksessa ja mieliksi... ;)

Tälle jaksolle onkin asetettu nyt sellaiset tavoitteet, että kevällä kehdataan viralliselle radalle ilmottautua.  Se tarkoittaa, että keinu on saatava kuntoon, ohjauskuvioita on treenattava hikihatussa ja vauhtia on saatava yksi pikku pykälä koiran kinttuihin lisää. Ajatuksena olisi, että sykyllä käytäisiin hankkimassa kisafiilistä ja -kokemusta muutamista möllikisoista. Noidan vahvuuksia agilityssä tällä hetkellä on tasaisen varma ja siisti suorittaminen, se ei sikaile ja aidosti tykkää lajista. Ehkä vähän sympaattista ja toisaalta niin noitamaista on, että Noita luulee kaikkien kentän reunalle raahautuneiden ihmisten tulleen paikalle ihailemaan juuri häntä ja hänen suuremmoista menoaan. Namit ja kehut saavat sen kivasti syttymään, mutta parasta on kun joku vieras ihminen kentän laidalla antaa kiiturille radan jälkeen hänen ansaitsemansa huomion ja rapsutukset. Ollaanko me vakavasti otettava parivaljakko agilityssä, sen ajatuksen kanssa tässä vielä vähän kamppaillaan?! :)




29. heinäkuuta 2012

Viisaasti vesillä


Ei tarvinut kun kaivaa pelastusliivit kaapista esille, niin koira kömpi sängyn takaa esille ja tuli häntä heiluen vastaan: "Jes, lähdetään kalaan!"

No, kalaan ei tällä kertaa lähdetty, mutta vesille soutelemaan kuitenkin. Koira ainut, jolla pelastusliivit on päällä, se kun ei varsinaisesti uimataitojaan ole meille väläytellyt.



Aika kätevää, kun asuu liki järvenrannalla ja taloyhtiöllä on oma vene, jota vapaasti saa varata käyttöön. Etuja, joihin Keski-Suomessa asuessa on joutunut väkisten tottumaan.



25. kesäkuuta 2012

Juhannuksen juhlijat

Lohtaja 21.-24.6.12


 Hevi

 Ada


 Hertta, Riina, Hevi ja me

 Juha ja Hertta

 Noita ja Antti


Hertta

Ada

Hevi

Hertta

Suurimman osan kuvista otti Antti :)

17. kesäkuuta 2012

Onnea 3-vuotiaalle!

Kuva S. Kangasvuo

Kolme vuotta sitten sain käsiini pienen hopean värisen rääpäleen. Sen omituisen näköiset pienet korvat roikkuivat hassusti sivulla ja se vikisi hieman huolestuneena, kun se tupattiin huopien ja lämpöpullojen väliin laatikkoon ja kiikutettiin eläinlääkäriasemalle mamman mukana odottamaan, että loputkin sisarukset saataisiin eläinlääkärin avustuksella hengissä ja terveinä maailmaan. Kuka olisi uksonut, että tuo päivä kolme vuotta sitten oli yksi elämäni onnekkaimmista. Kuin huomaamatta tuo hopeinen karvaeläin kasvoi kiinni meihin - ja me siihen. Kolmen vuoden aikana se on ilahduttanut ja naurattanut, aiheuttanut ennenaikaisia harmaita haivenia, joskus huoltakin, mutta ennen kaikkea opettanut minulle paljon pienen lappalaiskoiran sielunelämästä.

Seikkaile Noita vielä monta onnellista ja tervettä vuotta kanssamme!


13. kesäkuuta 2012

♪ ♪ ♫ ♪ ♫ ♫


Istuin hämärässä, alkoi hetki joka tuntui kuin ei se loppuisi milloinkaan.
Hetkeksi hiljaisuus saapui luokseni kuin olento ja huusi: "Älä pelkää maailmaa."
Istuimme hetken yhdessä ja avaruus katsoi meitä.




Herään rannalta, on yö kirkkaampi päivää, valopisteet taivaalla liukuvat aamuun.
Olen unohtanut mistä tähän kuljin, verhoudun unohduksen kaapuun.
Vaan muistan ilmalaivueita, taivaanrantaan lentäneitä.





Istun hämärässä, odotan vieläkin hetkeä joka ei lopu koskaan.
Saapuisi hiljaisuus, kertoisi minulle kuinka kaikki lopulta katoaa.
Näen valot taivaalla, ja juoksee selässä kylmiä väreitä.




Ja ulkona kesäyö...


Kuvat © Antti Leukkunen
Sanat © Pariisin Kevät - Kesäyö

1kk, 10kk, 3v

1kk


10kk

 3v